Siian kevätkalastus vapavälineillä

Siika on hieno haaste kalastajalle erityisesti keväisin. Välineet eivät maksa paljon, tärkeintä on hallita oikea tekniikka ja tietää, mistä siiat löytyvät.

Tämä artikkeli kertoo siian kevätonginnasta pääkaupunkiseudun merenrannoilta. Usein puhutaan juuri pohjaonginnasta, vaikka onkiminen pohjasta ei ole aina pyytävin metodi.

Mantereen rannoilta siika on onkimiesten tavoitettavissa heti jäiden lähdön jälkeen. Ongintasesonki kestää yleensä maaliskuun loppupuolelta huhtikuun loppuun. Onkimisen voi aloittaa ensimmäisistä sulista salmipaikoista, vaikkakin paras rantaongintasesonki ajoittuu useimmiten ensimmäiseen tai toiseen viikkoon viimeisten jäiden sulamisen jälkeen. Ensimmäisistä sulista paikoista on parempi mahdollisuus saada kookkaita yksilöitä.

Veden lämpötila ohjaa kauden etenemistä niin, että pintalämpötilan noustessa noin 6-7 asteeseen alkavat särkikalat syömään, eikä siika ehdi enää ensimmäisenä syötille. Tämän jälkeenkin kaloja saa, mutta matoja kannattaa varata enemmän mukaan.

Yleensä saalissiikojen keskikoko pienenee veden lämpötilan noustessa. Veden lämpenemisen myötä kannattaakin kokeilla onkia syvemmistä paikoista mahdollisimman ulkoa. Siika on taimenen ohella lämpöhakuinen kala keväällä, ja se aktivoituu etsimään ravintoa veden lämpötilan noustessa. Näin ollen aurinkoisia onkikelejä on yleisesti pidetty parempina saaliiden saamisen suhteen. Aurinkoisina päivinä iltapäivä on osoittautunut omien kokemusten perusteella usein ottavammaksi ajankohdaksi.

Siian ravinto (vaellus- ja karisiika) koostuu keväällä pääosin harvasukasmadoista, mutta suuremmat vaellussiiat syövät myös pieniä kaloja (kuvassa mustatokko ja harvasukasmatoja). Onginnassa suosituin syötti lienee tavallinen mato. Onkimiesten keskuudessa harmaata savimatoa on pidetty usein parhaana syöttinä siialle. Aikaisin keväällä joutuu usein turvautumaan kaupan kasvatettuihin matoihin.

Yksinkertaiset onkivälineet

Siikaonki rakentuu tavallisesta halvasta avokelasta ja pitkästä heittovavasta. Heittosiimaksi kannattaa puolata 0,20-0,30 mm monofiilia tai ohutta punottua. Tapsisiima saa olla vähän ohuempaa kuin heittosiima.

Tavallisimmin käytettyjä koukkukokoja ovat ohutlankaiset nro. 8-12 yksihaaraiset onki- tai perhokoukut. Mato tulee pujottaa koukkuun niin, että koukku jää näkyville ja kummassakin päässä on elävät hännät. Mikäli haluaa pyytää ainoastaan kookkaampia yksilöitä, koukun koon ja madon voi mitoittaa sen mukaan.

Yleisin metodi onginnassa on käyttää liukupainoa. Liukupaino (bombette, lyijypaino n. 20-40 g) pujotetaan selkäsiimaan, jonka jälkeen siimaan sidotaan noin metrin pituinen tapsi. Liukupainolla onkiminen soveltuu ennen kaikkea puhtaille pohjille. Toisinaan parempi on käyttää ns. paternoster -metodia, jossa heittopaino on viimeisenä siiman päässä ja koukku lyhyessä sivutapsissa noin metrin päässä painosta. Tämä soveltuu reheville pohjille hyvin.

Kokemusten perusteella siika ei ole niin arka siiman vastukselle kuin mitä olen useasti kuullut puhuttavan. Siian tarkan näköaistin johdosta voisi kuvitella, että mitä helpommin mato on kalan löydettävissä, sitä painavampi saalispussi on.

Vastaisku oikeaan aikaan

Syötti heitetään painon avulla mereen ja vapa tuetaan pystyyn. Heitto kannattaa stopata tapsin suoristamiseksi juuri ennen sen osumista vedenpintaan. Siian tärpin huomaa vavan kärjestä ja onginnassa suositaankin usein herkkätoimisia vapoja. Yleisin tapa karkuuttaa siika on tehdä vastaisku liian aikaisin. Huonolla tuurilla sen voi tehdä myös liian myöhään.

Siika on usein siinä vaiheessa niellyt koukun kun vapa heiluu yhtenään taukoamatta. Vastapeluri on yleensä sen verran pientä kaliiberia, että sen voi kelata sukkana maihin. Kivikkoisissa paikoissa ongittaessa kala kannattaa kelata nopeasti pintaan ja käyttää paksumpaa tapsia.

Jotta liikkuvasta parvesta saisi mahdollisimman monta siikaa, kannattaa käyttää liukupainon stopparina pientä pikalukkoa. Kun huomaa vavan nykivän, voi syötittää uuden tapsin valmiiksi. Kun siika on ylhäällä irrottaa vain tapsin, kiinnittää syötitetyn tilalle ja heittää nopeasti samalle paikalle mistä edellinen kala tuli. Tämän jälkeen on aikaa irrotella kalaa koukusta. Siianonginnassa suositeltavia apuvälineitä ovat mm. pitkävartinen haavi ja koukunirroitin.

Pääkaupunkiseudun siikapaikat

Siikapaikkoja on pääkaupunkiseudulla valtavasti ja niiden löytäminen ei ole tänä päivänä haasteellista onginnan suosion johdosta. Ensimmäiset sulat salmipaikat ovat potentiaalisia siikapaikkoja, kunhan vain vettä löytyy vähintään noin 1,5-2 metriä.

Jäiden sulettua kokonaan siikapaikkoja avautuu paljon ja harrastajat hajoavat tehden tilaa yksittäisille paikoille. Tällöin hyviä siikapaikkoja ovat mm. uimarannat ja aallonmurtajat.

Siianonginnan suosio perustuu sen vaivattomuuteen ja edullisiin välineinvestointeihin. Kannattaa muistaa että tämä kalastusmuoto on rinnastettavissa heittokalastukseen, ja se vaatii joko läänikohtaisen viehekortin (yksi vapa) tai kaupungin (Espoo, Helsinki, yhteislupa) oman vieheluvan (max. 3 vapaa) valtion kalastuksenhoitomaksun lisäksi.

Teksti ja kuvat: Mikko Tommila