Kalamaratonin voitto 28 lajilla


Voittajakolmikko vasemmalta Species Fishing Team (hopeaa), Team Sormi Suussa ja Töt-törö (pronssia).

Viimeisten tuntien toutain ja mustatokko ratkaisivat Helsingin Kalamaratonin voiton tänä vuonna. Arttu Kuirin kipparoima joukkue Team Sormi Suussa voitti lajikalastuksen mestaruuskisan 28 kalalajilla.

Kalamaraton kisattiin jo 19. kerran Helsingin kalavesillä, nyt varsin koleassa ja sateisessakin säässä. Kalastuksen korkeinta kruunua tavoitteli yli 60 joukkuetta.

Kalamaratonissa joukkueet havittelevat saaliikseen mahdollisimman monta kalalajia vapavälineillä, suusta koukutettuna. Kilpailuaikaa on vuorokausi, ja melkein kaikki joukkueet kalastavat sen todellakin putkeen.

Tänä vuonna moni kalalaji oli varsin lujassa. Jopa tavallisen särjen tai lahnan saaminen tuotti kalastajille tuskaa.

"Erityisesti säyne ja kivinilkka olivat nyt kadoksissa, vaikka niitä monina vuosina tuodaan paljon näytille. Kovat tuulet sekoittivat vettä ja se hankaloitti kalojen havaitsemista rantavedessä. Ennen kisaa vallinnut lämmin ajanjakso saattoi sekin muuttaa kalojen käyttäytymistä", lajituomari Lauri Urho arvioi.

Kilpailu oli hyvin tasainen. Yli 20 kalalajiin ylsi pitkälti yli kaksikymmentä joukkuetta. Ässiä eli vain yhden joukkueen pyydystämiä lajeja oli vain yksi, eli kivinilkka.

Luken erikoistutkija Urho kiittelee myös kalastajien kehittynyttä lajien tunnistustaitoa. Kovat tulokset kertovat lajituntemuksen lisäksi myös pyyntitietojen ja -taitojen vahvistumisesta. Kaikkien aikojen kisaennätys on 32 kalalajia.

Kalamaratonin järjestää Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura yhdessä Helsingin kaupungin kanssa.

Sija Joukkue Lajit 10 lajia Ässä
1 Team Sormi Suussa 28 15:21  
2 Species Fishing Team 27 13:26  
3 Töt-törö 27 14:05  
4 AC Delirium 27 18:05  
5 Löysät Lahnat 26 13:18 Kivinilkka
6 Symbioosin kalakerho 25 13:27  
7 Lesnan Naputtajat 1 25 22:13  
8 Kumikalat 24 13:32  
9 Saksan Maajoukkue 24 20:14  
10 AC Nappasko 23 13:41  
11 Kalapuikot 23 18:32  
12 Kimpapo 23 21:03  
13 Helsinki Anglers Finland 23 11:31  
14 Heittokala Tarantella 22 18:50  
15 Onks se pohjas 22 11:04  
16 Kuningaskalastajat 22 11:10  
17 Lesnan Naputtajat 2 21 14:46  
18 Onnenonkijat 21 15:12  
19 Huljuttajat 20 14:10  
20 Mallikuhat 20 14:40  
21 Kolmipiikki 20 15:45  
22 Kalapojat Helsinki 20 15:54  
23 Team Salakka 20 16:52  
24 Komisarion Koukut 20 19:55  
25 Mikkelin Kittajaat 20 22:19  
26 Prokastajat 19 15:48  
27 Pakko kalastaa 19 09:52  
28 Partahauki 18 13:56  
29 Team Simput 18 14:34  
30 Team Rocario 18 18:10  
31 SYP 18 22:40  
32 Servants of Princess Kailash 18 22:47  
33 Vallilan Guru & Humala1 18 10:55  
34 Kalakii 18 11:50  
35 Kukku Hukku 17 15:52  
36 Mutu Tuntuma 17 16:02  
37 Sour Cream Union 17 18:01  
38 S.A.A.P.A.S. 17 19:29  
39 Tokkopa Vaan 17 19:39  
40 Mäskiposket 17 21:19  
41 Joukkue 17 11:30  
42 Och alla fiskar... 16 14:51  
43 Vastarannan Kiisket 16 21:06  
44 Jigipäät 16 11:32  
45 FC Mato 16 11:43  
46 Team Hulivilit 15 19:48  
47 Keijukalat 15 05:05  
48 SKES Taimentiimi 13 15:03  
49 Ahdin Kätyrit 13 22:21  
50 Team Saka 12 19:52  
51 Kemball Pro 12 22:45  
52 Scou Bois 12 05:20  
53 FC MaTo Seniors 12 10:50  
54 Kalapyörykät 12 11:58  
55 Hakuninmaan limbo 11 17:52  
56 Piscator 11 11:15  
57 Stadin Kalajunnut 2 10 17:55  
58 Team Vihdin Huti 10 23:51  
59 Team Kivinilkat 10 11:35  
60 P.O.M. 2019 9    
61 Stadin Kalajunnut 1 8    
62 Kultakalakerho 7    
63 Stadin Kalajunnut 3 5    
64 Team Puistola 5    
 

Kotkan Kalamaratonin voitto 26 lajilla

Vasemmalta kakkossijalle yltänyt Species Fishing Team, voittajajoukkue Team Saka sekä pronssijoukkue Löysät Lahnat.

Äärimmäisen jännittävän Kotkan Kalamaratonin voittajajoukkueeksi pyydysti itsensä tänä vuonna Team Saka, joka onnistui koukuttamaan Kotkan vesiltä kaikkiaan 26 kalalajia vuorokauden aikana. Tulos sivuaa kisaennätystä.


Kilpailu alkoi lauantaina puolilta päivin tyynessä ja helteisessä säässä, mutta se ei kalastusvauhtia hidastanut. Species Fishing Team toi ensimmäiset kymmenen lajia tuomariston vahvistettavaksi ennätysajassa, sillä kilpailu ei ollut ehtiä vanheta kuin 42 minuuttia.

Kalamaratonissa kalat on koukutettava suusta vapavälinein, eli kilpailijat käyttävät onkea, virveliä ja perhovapaa lajien tavoittamiseksi. Yö kuluu lirkkimällä, rantavedessä kahlaten, ja otsalampun valossa pieniä yöaktiivisia lajeja etsien.

Ässiä, vain yhden joukkueen saamia lajeja, Kotkassa oli tänä vuonna kaksi – voittajajoukkueen saama suutari ja Keisarikalastajien saama toutain. Taitojen ja lajitietouden kasvamisesta kertoo se, että kaikkiaan 12 joukkuetta ylsi vähintäänkin 20 kalalajiin. Vuodesta 2008 käyty Kotkan kisa voitettiin neljänä ensimmäisenä vuonna pienemmällä lajimäärällä.

”Kisan päätyttyä varmistui vielä iloinen uutinen, sillä Mikko Joensivun koukuttama hietatokko ylsi SE-lukemiin. Sille tuli mittaa 7,4 senttiä”, kilpailujohtaja Sari Saukkonen kertoi.

”Kotkan erikoisuutena on, että täältä voi saada harvinaisen rantanuoliaisen. Niitä saatiin tässä kisassa kaikkiaan neljä. Nämä kalat luonnollisesti vapautettiin takaisin valokuvadokumentoinnin jälkeen”, Saukkonen sanoi.

Sija Joukkue Lajit 10 lajia Ässät
1 Team Saka 26 13:55 Suutari
2 Species Fishing Team 25 12:42  
3 Löysät Lahnat 24 15:15  
4 Kalavale 21 13:18  
5 Kala ja Kulaus 21 14:05  
6 Team Sorvan Kyttäys 21 14:09  
7 Team Lommoff 21 14:12  
8 Keisarikalastajat 20 13:57 Toutain
9 Team Mutustajat 20 13:15  
10 Kymin Naaraajat 20 15:58  
11 UL-Kalastajat 20 16:55  
12 Dippaajat 20 18:52  
13 Törkyturvat 18 20:34  
14 Team Rokastajat 17 18:33  
15 Kalaturistit 15 16:40  
16 Team Lahnaton 15 11:59  
17 P.O.M. 2019 11 20:39  

 

Lajit 2019 Lkm
Ahven   17  
Kiiski   17  
Kolmipiikki   17  
Pasuri   17  
Salakka   17  
Sorva   17  
Särki   17  
Kivisimppu   16  
Kymmenpiikki   16  
Mutu   16  
Piikkimonni   16  
Hietatokko   15  
Kivennuoliainen   15  
Mustatäplätokko   15  
Vimpa   15  
Hauki   13  
Lahna   13  
Silakka   12  
Turpa   10  
Liejutokko     9  
Säyne     8  
Ruutana     7  
Seipi     7  
Kivinilkka     5  
Kirjolohi     4  
Rantanuoliainen     2  
Suutari     1  
Toutain     1