
|
|
|
Kolmi- ja kymmenpiikin kalastus

Kolmi- ja kymmenpiikki ovat erittäin helpot kalastettavat, kunhan asiaan perehtyy edes hieman. Tässä jutussa pyrin ensisijaisesti valottamaan sitä, millaisista paikoista kaloja on tavoitettavissa Helsingissä. Kalamaratonin uudempien osallistujien iloksi avaan myös hieman paikkoja Helsingin alueelta, mutta kokeneemmille kisaajille tällä tuskin merkittävää lisäarvoa on – kuitenkin viime vuonna (siis 2009) pitkälti yli puolet joukkueista nämä molemmat piikit saivat pussin pohjalle. Vinkkien toimimiseen muualla en uskalla takuuta antaa, mutta tuskin menetelmät muuallakaan levinneisyysalueella paljoa näistä eroavat.
Näistä kahdesta kalasta kolmipiikki on huomattavasti helpompi sekä löytää että kalastaa. Kolmipiikkejä on meren rannoilla lähes kaikkialla, missä on kiviä tai ruovikkoa suojana. Huomattavan paljon helpompi kolmipiikki on kuitenkin löytää mereen laskevista pienistä puroista tai ojista, jotka kuhisevat kaloja ainakin keväisin. Koukun on hyvä olla pieni, esimerkiksi koko 20 alkaa hyvin riittämään kolmipiikille. Kärpäsentoukka on toimiva syötti. Kolmipiikki on hyvin aggressiivinen syömään, kalan onkimisessa ei juuri mitään muuta niksiä tarvita kuin syötti veteen, jossa on metrin säteellä yksikin kolmipiikki.
Kymmenpiikki on taas monta kertaa haastavampi kuin kolmipiikki. Kymmenpiikit ovat huomattavasti pienempiä ja arempia kuin isoveljensä. Periaatteessa kaloja on Helsingissä aivan samoilla paikoilla kuin kolmipiikkiäkin, mutta ihan yksi yhteen tämä ei ole. Kymmenpiikin kalastusta helpottaa huomattavasti nimenomaan juuri se, että kolmipiikkejä ei ole paikalla – ainakaan merkittävissä määrin.
Arat kymmenpiikit jäävät kolmipiikkien kanssa pahasti alakynteen. Kymmenpiikki vaatii myös yleensä pienemmän koukun kuin kolmipiikki, kokoluokka 24-26 on jo sellainen, jonka voi joutua kaivamaan irti kalan kurkusta. Syöttinä kelpaa erinomaisesti kärpäsentoukka tai pieni pala matoa.
Paikkoja, joissa kymmenpiikkiä esiintyy ilman kolmipiikkiä, ovat esimerkiksi allikkosalakka- ja hopearuutanalammet, tosin kaloja saattaa joutua hetken aikaa näistä etsimään – etsivä tosin löytää ne kyllä molemmista paikoista. Lampien tarkemman sijainnin saa tietoonsa vaikka kysymällä, jos ei niitä vielä tiedä. Viikissä peltojen vierellä virtaavissa ojissa on myös kymmenpiikkiä, samoin Rastilan leirintäalueen uimarannan vieressä laskevassa lirussa, jossa tosin on myös kolmipiikkiä välillä riesaksi asti.
Näillä vinkeillä pitäisi molempien lajien olla helppoja kalastettavia Kalamaratonissa. Kymmenpiikin kalastukseen suosittelen kuitenkin lämpimästi etukäteisharjoittelua, kuten muidenkin mikrokalojen kalastukseen.
Olli Varhimo
- Kirjoittaja on kuusinkertainen maratoonari.
|
|
|
|