Päärakennus

Päärakennus on museoviraston suojelema. Alakerrassa on 3-4 huonetta ja kaikki tilat ovat sähköistettyjä, siis valaistuja ja niissä on lämpöpatterit. Ensimmäisenä sisään tultaessa astutaan keittiöön, josta löytyvät mm. uuni+keitinlevyt, mikroaaltouuni ja varsin täydellinen astiasto. Tilojen käyttäjien kannattaa aina ottaa huomioon, että Honkaluodossa ei ole juoksevaa vettä. Siispä kaikki käytetyt astiat on pestävä huolellisesti pesuvadissa ennen poislähtöä. Jos tämän haluaa välttää, on tuotava kertakäyttöastiat tullessaan ja poltettava ne ennen lähtöä (ei muovisia astioita, ne kuuluvat roskikseen).
Keittiöstä astutaan ns. toimistohuoneeseen. Tämä tila on Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseuran käytössä, joten se on vierailijoille vain läpikulkuhuone. Toimistohuoneessa on yksi nukkumasija.
Varsinainen päätila löytyy toimistohuoneen jälkeen. Aiemmin päätila on jakautunut kahteen eri huoneeseen, mutta niiden välistä on joskus purettu seinä, jotta tilasta on saatu mahdollisimman suuri. Perähuone toimii SKES:n kirjastona ja täällä on myös istumatilat noin kuudelle henkilölle. Isommissa tapahtumissa tänne on myös helppo järjestää rauhallisemmat nukkumatilat.
Isossa tilassa on kokouspöytä, jonka ympärille mahtuu tilavasti kahdeksan henkilöä. Muutama mahdolllinen kokoustaja mahtuu vielä samaan tilaan, mutta ei pöydän ympärille. Päätilassa on vuolukivitakka. Ison tilan seiniltä löytyvät mm. Kalamaratonin ja Stadiongen julisteet eri vuosilta. Samoin seinällä komeilee jääkiekkoleijona Janne Niinimaan kisamaila MM-kisoista 2003.
Päärakennuksessa, kuten saunarakennuksessakaan ei saa tupakoida. Yläkerta eli vintti on vielä tässä vaiheessa rakentamatta ja lähinnä varastotilana.
