Vimpa (Vimba vimba)

•Sve: Vimba, vimma

•Eng: Zährte

•Deu: Zährte

•Fra: Vimbe

 

Vimpaan törmää harvemmin ja silloinkin kun sen sattuu ongen päähän saamaan, saattaa erehtyä luulemaan sitä särjeksi tai lahnaksi. Ehkäpä parhaiten sen erottaa muista särkikalosta pehmeästä nokastaan. Vimpa on lahnaa matalampi ja sen peräevässä on vain 20-24 ruotoa. Kylkiviivasta voi laskea 57-63 suomua.

Vimpa on murtovesissä elävä vaelluskala, joka nousee virtaaviin vesiin kutemaan. Vimpaa tavataan merenrannikoilla pienissä parvissa aina Vaasan korkeudelle asti, hyvinä vimpavesistöinä on pidetty mm. Paimionjokea, Porvoonjokea ja Kymijokea.

Vimpa kutee toukokuussa pääsääntöisesti jokien alajuoksuille, koska padot estävät vaelluksen ylemmäksi. Kotoiset vimmat ovat hidaskasvuisia, kun ne asustelevat näin pohjoisessa. Kotkan edustalta on saatu 1951 3,650 kiloa painanut ennätyskala, mutta tavallisimmin vimpa painaa alle puoli kiloa.

Vimpa syö pohjaeläimiä, erityisesti kotiloita sekä hyönteisen toukkia ja matoja. Suomen vimpakannat ovat taantuneet viime vuosikymmeninä voimakkaasti sekä jokien patoamisen että vesien likaantumisen vuoksi. Hyvänä suolakalana arvostettua vimpaa voi tavoitella onkimalla pohjasta samaan tapaan kuin lahnanpyynnissä. Madon lisäksi voi syöttinä kokeilla taikinaa ja maissinjyviä. Vimpa saattaa iskeä myös pieneen lippaan tai jigiin.

Tuntomerkit

1. Pidempi ylähuuli

2. Kutuaikana koiraan vatsapuoli on punakeltainen ja kyljet tumman siniharmaat tai mustat

 

 

 

 

 

 

 

Kuvat: Juha Salonen